| HUOMIOI MYÖS OPISTON YLEISET TIEDOTTEET PÄÄSIVULLA JA AJANKOHTAISISSA |

- Lisätietoja näistä tiedotteista: sanna.meska@nto.fi -

26.4.2012  |  6v (s.05) MA 18:00 Kirkonkylän sali

Hyvät 6-vuotiaiden vanhemmat  Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa la 19.5. klo 18.30. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.

Esityksen nimi on Tuhkimo.

Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 17.20. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.50.

Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää n. kaksi tuntia, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.

Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Esiintymisasu tulee tanssiopistolta. Omat vaatteet tullaan vaihtamaan väliajalla. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.

Tärkeää!
Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.

Loppukevään tanssitunnit:

  • ma 30.4. Vapun aatto, EI TUNTIA Voitte mennä korvaamaan tunnin jollekin muulle 6-vuotiaiden tunnille. (tiistaina 18.30 Pilvisalilla, keskiviikkona 18.30 Pilvisalilla, torstaina 18.00 Länsikaaren koululla, lauantaina 12.45 Pilvisalilla)
  • ma 7.5.  Normaali tunti
  • ma 14.5. Normaali tunti, korvaa Pääsiäismaanantain.

Esiintymisvaatteeksi tulee tanssiopistolta jumppapuku ja hame.
Alle omat valkoiset pikkuhousut. Esityksessä ollaan paljain jaloin.
Hiukset laitetaan puoliksi kiinni ja kiharretaan.

ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!

MUISTATHAN, ETTÄ LIPPUJA SAA VIELÄ ETUKÄTEEN KIRJASTOISTA 24.4. ALKAEN. LIPPUJA MYYDÄÄN MARTINUKSESSA VAIN, JOS NIITÄ JÄÄ JÄLJELLE.

Tanssiterveisin, Sanna Meska, 0405745777, sanna.meska@nto.fi

26.4.2012  |  Eerot (s.05-06) MA 17:15 Kirkonkylän sali

Hyvät Eerojen vanhemmat  Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa su 20.5. klo 13.00. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.

Esityksen nimi on Star Wars episodi I

Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 11.50. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 11.20.

Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää reilun tunnin, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.

Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Esiintymisasu tulee tanssiopistolta. Omat vaatteet vaihdetaan esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.

Tärkeää!

Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.

Loppukevään tanssitunnit:

  • ma 30.4.     Vappu, EI TUNTIA, korvataan ti 8.5. Harjulassa
  • ma 7.5.       Normaali tunti
  • ti 8.5.         Vapun korvaustunti Harjulan poikien tunnilla, TÄMÄ ON TÄRKEÄ KERTA KEVÄTNÄYTÖSTÄ AJATELLEN. Tule salille takaoven kautta, pihasta katsottuna oikeanpuolimmainen ovi, numerotaulun vieressä ovikello, jota soittamalla pääsee sisälle
  • ma 14.5.     Normaali tunti, korvaa Pääsiäismaanantain. Harjulan Eerot tulevat tunnille mukaan.
  • Ti 15.5.       Voitte halutessanne mennä Harjulaan Eerojen tunnille klo 17-18.

Esiintymisvaatteet tulevat tanssiopistolta. Alle vaaleat kalsarit.

ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!

MUISTATHAN, ETTÄ LIPPUJA SAA VIELÄ ETUKÄTEEN KIRJASTOISTA 24.4. ALKAEN. LIPPUJA MYYDÄÄN MARTINUKSESSA VAIN, JOS NIITÄ JÄÄ JÄLJELLE.

Tanssiterveisin, Sanna Meska, 0405745777, sanna.meska@nto.fi

26.4.2012 |  Jazz 1 MA 15:15 Kirkonkylän sali

Hyvät Jazz 1 ja vanhemmat  Kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa su 20.5. klo 18.30. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.

Esityksen nimi on Maija Poppanen.

Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 16.40. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.10.

Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Esitys kestää n. kaksi tuntia, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä. Huom! Joukossamme on sitrusallergikkoja, joten sitrushedelmiä ei evääksi!

Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Esiintymisasu tulee tanssiopistolta. Omat vaatteet vaihdetaan heti oman esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.

Jätä korut ja arvoesineet kotiin! Ota jo kotona pois korvakorut.

Loppukevään tanssitunnit:

  • ma 30.4.     Vapun aatto, EI TUNTIA Korvataan 14.5.
  • ma 7.5.       Normaali tunti
  • ma 14.5.     Tunti 15.15-17.15, korvaa Pääsiäismaanantain ja Vapun aaton.

Esiintymisvaatteeksi tulee tanssiopistolta hame ja liivi, rekvisiitaksi sateenvarjot.
- Alle oma valkoinen kuvioton pitkähihainen paita, mustat paksut legginsit ja jazztossut tai mustat varrettomat nilkkasukat.
- Hiukset korkealle ponnarille.

ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!

MUISTATHAN, ETTÄ LIPPUJA SAA VIELÄ ETUKÄTEEN KIRJASTOISTA 24.4. ALKAEN. LIPPUJA MYYDÄÄN MARTINUKSESSA VAIN, JOS NIITÄ JÄÄ JÄLJELLE.

Tanssiterveisin, Sanna Meska, 0405745777, sanna.meska@nto.fi

26.4.2012  |  Jazz 2 MA 16:15 Kirkonkylän sali

Hyvät Jazz 2 ja vanhemmat  Kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa su 20.5. klo 13.00. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.

Esityksen nimi on C.S.I. Nurmijärvi

Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 10.40. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 10.10.

Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Esitys kestää reilun tunnin, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä. Huom! Joukossamme on sitrusallergikkoja, joten sitrushedelmiä ei evääksi!

Esiintymisasu tulee tanssiopistolta. Omat vaatteet vaihdetaan heti oman esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.

Jätä korut ja arvoesineet kotiin! Ota jo kotona pois korvakorut.

Loppukevään tanssitunnit:

  • ma 30.4.     Vapun aatto, EI TUNTIA Korvataan 14.5.
  • ma 7.5.       Normaali tunti
  • ma 14.5.     Tunti 15.15-17.15, korvaa Pääsiäismaanantain ja Vapun aaton.

Esiintymisvaatteeksi tulee tanssiopistolta valkoinen suojahaalari ja suojalasit.
Alle omat vaaleat vaatteet ja jazztossut tai mustat varrettomat nilkkasukat.
Hiukset pinnarille niskaan.

ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!

MUISTATHAN, ETTÄ LIPPUJA SAA VIELÄ ETUKÄTEEN KIRJASTOISTA 24.4. ALKAEN. LIPPUJA MYYDÄÄN MARTINUKSESSA VAIN, JOS NIITÄ JÄÄ JÄLJELLE.

Tanssiterveisin, Sanna Meska, 0405745777, sanna.meska@nto.fi

26.4.2012  |  Jazz 3-4 MA 18:45 Kirkonkylän Sali

Hyvät Jazz 3-4 ja vanhemmat,  Kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa ke 16.5. klo 19.00. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.

Esityksen nimi on Charlien enkelit

Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 17.20. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.50.

Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Esitys kestää n. kaksi tuntia, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä. Huom! Joukossamme on sitrusallergikkoja, joten sitrushedelmiä ei evääksi!

Jätä korut ja arvoesineet kotiin! Ota jo kotona pois korvakorut. Esiintymisvaatteet tunnilla sovitun mukaisesti.