| HUOMIOI MYÖS OPISTON YLEISET TIEDOTTEET PÄÄSIVULLA JA AJANKOHTAISISSA |
- Lisätietoja näistä tiedotteista: satu.jokinen@nto.fi -
25.4.2012 | 5v (s.06) 16.30 MA Isoniitun koulu
Hyvät 5v ja vanhemmat Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa pe 18.5. klo 19.00. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa. Esityksen nimi on Niskavuoren leipä.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 17.50. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 17.20.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää reilun tunnin, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Tanssiopistolta asuksi tulee vaaleanpunainen jumppapuku, ruskea mekko ja tassut. Kotoa mukaan tarvitset valkoiset legginssit. Hiukset laitetaan kotona valmiiksi esim. letille. Omat vaatteet vaihdetaan esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Tärkeää!
Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.
Loppukevään tanssitunnit:
- ma 30.4. – HUOM! Tunti pidetään normaalisti vappuaatosta huolimatta.
- ma 7.5. tanssitunti
- ma 14.5. kevään viimeinen tanssitunti – yhteisharjoitus 4-5v ryhmän kanssa.
Kannattaa hankkia liput etukäteen, jottei tule turhaa reissua Martinukseen. Liput ovat ti 24.4. lähtien vain ja ainoastaan kirjastoista myynnissä. Lippujen hinnat ovat 10 ,- aikuinen ja 8,- alle 16v.
ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | 7v (s.04) 17.15 MA Isoniitun koulu
Hyvät 7v ja vanhemmat! Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa pe 18.5. klo 19.00. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa. Esityksen nimi on Pocahontas.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 17.40. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 17.10.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää reilun tunnin, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Tanssiopistolta asuksi tulee sininen mekko, vaalean sininen jumppapuku, punaiset trikoot ja intiaanipäähine. Hiukset laitetaan kotona valmiiksi letille (yhdelle tai kahdelle). Omat vaatteet vaihdetaan esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Tärkeää!
Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.
Loppukevään tanssitunnit:
- ma 30.4. – HUOM! Tunnit pidetään normaalisti vappuaatosta huolimatta.
- ma 7.5.
- ma 14.5. kevään viimeinen tanssitunti
Kannattaa hankkia liput etukäteen, jottei tule turhaa reissua Martinukseen. Liput ovat ti 24.4. lähtien vain ja ainoastaan kirjastoista myynnissä. Lippujen hinnat ovat 10 ,- aikuinen ja 8,- alle 16v.
ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | nyky 1 18.00 MA Isoniitun koulu
Hei Nyky1 ja kotiväki! Kevätnäytösesityksesi on Martinuksessa torstaina 17.5. klo 18.30. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa
Esityksen nimi on 18 kääpiötä.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa on ennen esitystä klo 16.50. Saavuthan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.20.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan. Esitys kestää reilun tunnin, joten voit varata pientä evästä. Huomioithan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Tanssiopistolta asuksi tulee housut, paita, myssy sekä rekvisiitaksi hakut. Hiukset laitetaan kiinni ja piiloon myssyn alle.
Omat vaatteet vaihdetaan heti oman esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Jätä korut sekä arvotavarat kotiin. Ota jo kotona pois myös korvakorut!
Loppukevään tanssitunnit:
- ma 30.4. – HUOM! Tunnit pidetään normaalisti vappuaatosta huolimatta. Tanssitunnilla luvassa esityksen harjoittelua ja hauskaa tanssihulinaa.
- ma 7.5.
- ma 14.5. kevään viimeinen tanssitunti
Kannattaa hankkia liput etukäteen, jottei tule turhaa reissua Martinukseen. Liput ovat ti 24.4. lähtien vain ja ainoastaan kirjastoista myynnissä. Lippujen hinnat ovat 10 ,- aikuinen ja 8,- alle 16v.
ILMOITA OPETTAJALLESI HETI, JOS ET JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | nyky 2 19.00 MA Isoniitun koulu
Hei Nyky2 ja kotiväki! Kevätnäytösesityksesi on Martinuksessa perjantaina 18.5. klo 19. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa
Esityksen nimi on Sherlock Holmes.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa on ennen esitystä klo 17.20. Saavuthan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.50.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan. Esitys kestää reilun tunnin, joten voit varata pientä evästä. Huomioithan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Tanssiopistolta asuksi tulee liivi tai pieni viitta ja knallihattu sekä rekvisiitaksi suurennuslasit. Kotoa tarvitset mukaasi mustat jazzhousut ja valkoisen pitkähihaisen paidan tai kauluspaidan. Hiukset laitetaan kiinni ja piiloon hatun alle.
Omat vaatteet vaihdetaan heti oman esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Jätä korut sekä arvotavarat kotiin. Ota jo kotona pois myös korvakorut!
Loppukevään tanssitunnit:
- ma 30.4. – HUOM! Tunnit pidetään normaalisti vappuaatosta huolimatta. Tanssitunnilla luvassa esityksen harjoittelua ja hauskaa tanssihulinaa.
- ma 7.5.
- ma 14.5. kevään viimeinen tanssitunti
Kannattaa hankkia liput etukäteen, jottei tule turhaa reissua Martinukseen. Liput ovat ti 24.4. lähtien vain ja ainoastaan kirjastoista myynnissä. Lippujen hinnat ovat 10 ,- aikuinen ja 8,- alle 16v.
ILMOITA OPETTAJALLESI HETI, JOS ET JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | Jazz 4 TI 16.00 Pilvisali
Hei Jazz4 oppilaat! Kevätnäytösesityksesi on Martinuksessa torstaina 17.5. klo 13. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa
Esityksen nimi on Charlien enkelit.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa on ennen esitystä klo 10.05. Saavuthan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 9.35.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan. Esitys kestää reilun tunnin, joten voit varata pientä evästä. Huomioithan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Kotoa tarvitset mukaasi etukäteen sovitut farkkukankaiset vaatteet. Hiukset kiharretaan ja jätetään auki. Ota varalta mukaan pinnejä ja lakkaa. Älä unohda mustia nilkkasukkia ja jazztossuja! Loput vaatteet tulevat tanssiopistolta.
Omat vaatteet vaihdetaan heti oman esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Jätä korut sekä arvotavarat kotiin. Ota jo kotona pois myös korvakorut!
Loppukevään tanssitunnit:
- ti 1.5. – VAPPU - EI TUNTIA
- ti 8.5. tanssitunti
- ti 15.5. - kevään viimeinen tanssitunti
Kannattaa hankkia liput etukäteen, jottei tule turhaa reissua Martinukseen. Liput ovat ti 24.4. lähtien vain ja ainoastaan kirjastoista myynnissä. Lippujen hinnat ovat 10 ,- aikuinen ja 8,- alle 16v.
ILMOITA OPETTAJALLESI HETI, JOS ET JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | 4v TI 17.00 Pilvisali
Hyvät 4v ja vanhemmat! Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa to 17.5. klo 13.00. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.
Esityksen nimi on Nemoa etsimässä.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 12.00. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 11.30.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää reilun tunnin, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Tanssiopistolta asuksi tulee sametinvihreä mekko ja valkoinen jumppapuku tytöille, paita ja shortsit pojille sekä kalapäähine kaikille. Kotoa mukaan tarvitset: tytöt valkoiset legginssit ja pojat valkoisen t-paidan. Hiukset laitetaan kotona valmiiksi esim. letille. Omat vaatteet vaihdetaan esityksen jälkeen. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Tärkeää!
Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.
Loppukevään tanssitunnit:
- ti 1.5. – VAPPU - EI TUNTIA
- ti 8.5. tanssitunti
- ti 15.5. - kevään viimeinen tanssitunti
ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | 5v (s.06) TI 17.45 Pilvisali
Hyvät 5v ja vanhemmat Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa to 17.5. klo 18.30. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa. Esityksen nimi on Niskavuoren leipä.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 17.30. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 17.00.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää reilun tunnin, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Tanssiopistolta asuksi tulee vaaleanpunainen jumppapuku, ruskea mekko ja tassut. Kotoa mukaan tarvitset valkoiset legginssit. Hiukset laitetaan kotona valmiiksi esim. letille. Omat vaatteet vaihdetaan väliajalla. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Tärkeää!
Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.
Loppukevään tanssitunnit:
- ti 1.5. – VAPPU - EI TUNTIA
- ti 8.5. - tanssitunti
- ti 15.5. - kevään viimeinen tanssitunti
Kannattaa hankkia liput etukäteen, jottei tule turhaa reissua Martinukseen. Liput ovat ti 24.4. lähtien vain ja ainoastaan kirjastoista myynnissä. Lippujen hinnat ovat 10 ,- aikuinen ja 8,- alle 16v.
ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
Kevätjuhlaterveisin Satu, 040-9612922
25.4.2012 | 6v (s.05) TI 18.30 Pilvisali
Hyvät 6-vuotiaat ja vanhemmat Lapsenne kevätnäytösesitys on konserttitalo Martinuksessa to 17.5. klo 18.30. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa.
Esityksen nimi on Tuhkimo.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa ennen esitystä klo 17.20. Saavuttehan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.50.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukutilojen ahtauden vuoksi on suotavaa, että vain yksi henkilö saattaa lapsen pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä vanhemman kanssa katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan (myös vanhemmat saavat seurata kenraaliharjoituksia). Kenraaliharjoitusten jälkeen lapset ovat vanhempien kanssa, siihen saakka kunnes esiintyjien on aika siirtyä pukuhuoneeseen n. 15 min ennen esitystä. Esitys kestää n. kaksi tuntia, joten voitte varata pientä evästä. Huomioittehan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Ylle mahdollisimman helposti riisuttavat kamppeet. Esiintymisasu tulee tanssiopistolta. Omat vaatteet tullaan vaihtamaan väliajalla. Näytöksissä on paljon esiintyjiä, joten toivomme sekä lapsilta että aikuisilta kärsivällisyyttä ja reipasta mieltä.
Tärkeää!
Toimimme niin, että lapset pääsevät suoraan oman esityksensä jälkeen katsomoon istumaan vanhemman syliin. Lapset autetaan näyttämön etureunan portaita alas ja vanhemman tulee noutaa lapsensa (salin valaistusta nostetaan siksi ajaksi) mahdollisimman ripeästi. Varaattehan istumapaikan itsellenne reunapaikoilta tai eturivistä! Esiintyjille ei voi varata istumapaikkoja. Jos katsomossa on tilaa, lapsi voi toki istua omalla istuimella.
Loppukevään tanssitunnit:
- ti 1.5. – VAPPU - EI TUNTIA
- ti 8.5. - tanssitunti
- ti 15.5. - kevään viimeinen tanssitunti
Esiintymisvaatteeksi tulee tanssiopistolta jumppapuku ja hame. Alle omat valkoiset pikkuhousut. Esityksessä ollaan paljain jaloin. Hiukset laitetaan puoliksi kiinni ja kiharretaan.
ILMOITA MINULLE HETI, JOS ESIINTYJÄ EI JOSTAIN SYYSTÄ PÄÄSE ESIINTYMÄÄN!!!
MUISTATHAN, ETTÄ LIPPUJA SAA VIELÄ ETUKÄTEEN KIRJASTOISTA 24.4. ALKAEN. LIPPUJA MYYDÄÄN MARTINUKSESSA VAIN, JOS NIITÄ JÄÄ JÄLJELLE.
Tanssiterveisin, Satu Jokinen, 040-9612922
25.4.2012 | Jazz 2-3 TI 19.15 Pilvisali
Hei Jazz2-3 oppilaat ja kotiväki! Kevätnäytösesityksesi on Martinuksessa perjantaina 18.5. klo 19. Osoite Martinlaaksontie 36, Vantaa
Esityksen nimi on C.S.I.
Kenraaliharjoitus Martinuksessa on ennen esitystä klo 16.50. Saavuthan paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusaikaa eli klo 16.20.
Sivuoven sisäänkäynnin luona on infopöytä, josta ohjataan oikeaan paikkaan. Pukeutumisen jälkeen voi mennä katsomoon odottamaan omaa harjoitusvuoroaan. Esitys kestää reilun tunnin, joten voit varata pientä evästä. Huomioithan, että esiintymisasu päällä ei saa syödä.
Tanssiopistolta tulee asuksi valkoiset suojapuvut ja suojalasit. Laita valkoiset legginssit ja valkoinen paita suojapuvun alle. Hiukset laitetaan kiinni ponihännälle tai nutturalle. Voit ottaa varalta mukaan pinnejä ja lakkaa. Älä unohda mustia nilkkasukkia ja jazztossuja!